Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Työharjoitteluni Turun Koneteknologiakeskuksessa alkoi samoissa merkeissä kuin viime kesänäkin. Soitettuani KTK:lle ja kyseltyä projektien perään vastaus oli aluksi empivä; ”No tuota tällä hetkellä on aika paljon harjoittelijoita jo ilmoittautunut ja projektit ovat kutakuinkin täynnä, mutta ehkä puolessa välissä kesää saattaisi löytyä paikkoja…” Kuitenkaan näihin sanoihin lannistumatta mainitsin viime kesänä olleeni jo  oppilasprojektipäällikkönä samassa projektissa, jossa oli tarkoitus rakentaa pienimuotoinen jätevedenkäsittelylaitteisto Turun AMK:lle opetus- ja tutkimuskäyttöön. Tämä tuotti toivotun tuloksen ja luurin päästä vastattiin: ”Noniinno siinä tapauksessa… Tuleppa paikalle huomenna klo. 8.15 niin katsotaan missä mennään.” Seuraavana aamuna saavuttuani paikalle totesin heti alkuun, että sanonta ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” pätee niin opiskelussa kuin myös työelämässäkin.

Projekti kun ei ollut vielä valmis. Laitteiston oli tarkoitus valmistua viime kesän (2014) lopussa, mutta odottamattomien ongelmien sekä vastoinkäymisten takia aikataulu ei ollut pitänyt ja hommia oli vielä rutkasti tekemättä. Aikataulu oli laadittu (minä itse) liian optimistiseksi. Kokemattomuus projektitöistä johti siihen ettei vastoinkäymisiä osattu odottaa niin isossa mittakaavassa. Tämä olisi kuitenkin pitänyt ottaa huomioon, koska kaikki mukana olevat olivat aloittelevia insinööriopiskelijoita. Kesän jälkeen opiskelijat palasivat takaisin koulunpenkille ja projekti jäi odottamaan viimeistelijäänsä, joka saapui paikalle vasta seuraavan vuoden toukokuussa. Laitteisto oli kuitenkin saatu melkein käyttövalmiiksi. Ainoastaan sähkökaapin rakentaminen oli kesken, ja joitakin levyosia piti hioa uuteen uskoon sekä suorittaa laitteen mekaanisten ja elektronisten osien testaus.

Ensimmäiset työpäivät menivät projektin senhetkiseen tilanteeseen perehtymiseen sekä tekemättömien asioiden kartoittamiseen. Tämän jälkeen suoritettiin eräiden levyosien leikkausta, hiontaa ja muokkausta, jotta ne sopisivat laitteiston altaisiin. Sähkökaappiin suunniteltiin ja rakennettiin muutama viikko tuuletusjärjestelmää sen sisäisen lämpötilan pitämiseksi riittävän matalissa lukemissa. Sähkökaapin valmistuttua laitteiston kolmen vesialtaan kanssa suoritettiin tiiveystestit KTK:n varastorakennuksessa. Viikon aikana altaat täytettiin vedellä ja vuotokohdat tiivistettiin. Laite oli nyt jo viittä vaille valmis kun oli jäljellä enää tärkein ja jännittävin osuus: laitteen käynnistäminen ja testaus. Taajuusmuuttajien parametrien asettamisen jälkeen laitteen sekoitinyksikkö sekä keskipakopumput lähtivät pyörimään ja toimivat halutulla tavalla. Laite oli rakennettu sekä bonuksena vielä toimi, joten olo oli kuin voittajalla.

Todettakoon, että vaikka projekti viivästyi niin opetusmielessä se oli mitä parhain. Jokaisen insinöörin tärkein perustaito, ongelmanratkaisukyky, kehittyi matkan varrella huimasti. Ongelmatilanteita tulee eteen projekteissa väistämättä, eikä niistä pitäisi koskaan lannistua. Jokainen ongelma on ratkaistavissa. Jos ei omat kyvyt siihen riitä, niin on tärkeää, että osaa löytää oikeat henkilöt konsultoimaan näitä pulmatilanteita. Ja näitä päteviä persoonia on onneksi Turun Ammattikorkeakoulu täynnä.

 

Aurinkoista kesää puuhanurkan sekä TTI-toimiston loistavalle työporukalle!

Lauri Luotonen

Energia- ja ympäristötekniikka

Finnish expertise in mechanical engineering

Read article about our work from Sun Ship, Customer Magazine of TUAS.

TUAS’ research group on Technology Industry does research and development work in the form of projects for the needs and by the order of business life.

Vuoden opiskelija

Puuhanurkka onnittelee Mikko Huttusta valinnasta Turun AMK:n vuoden opiskelijaksi!

Ensimmäinen opiskelija-CSWE

Pitkän linjan puuhanurkkalainen Pessi Kääpä on AMK-eliitin lisäksi myös SolidWorks-eliittiä. Hieno saavutus, ja ensimmäisenä Suomessa!

”CSWE-sertifiointi opiskelijalle” – PLM Group

Hellettä ja hyvää meininkiä

Nimeni on Jaakko Ruotsalainen ja olen valmistunut autotekniikan insinööriksi Turun AMK:sta muutama vuosi sitten. Tarina alkoi kun pääsin keväällä jatkokoulutukseen, jossa tarjolla oli 3D -mallinnusta ja -tulostusta, työstökoneiden ohjelmointia ja muuta mukavaa. Koulutukseen kuului kuuden viikon työharjoittelujakso ja kaverin kautta sain vinkkiä että Turun AMK:ssa voisi olla moisia hommia tarjolla Koneteknologiakeskuksella. Soitto heti Tutkimusryhmälle, samana päivänä haastatteluun ja seuraavana maanantaina harjoitteluun. Homma eteni joutuisasti.

Ensimmäiset pari viikkoa hujahtivat 3D-printtausta hämmästellessä ja talon tapoihin tutustuessa. Myös Solidworksia tuli naputeltua ahkerasti muun puuhastelun ohessa. Kolmannella viikolla pääsin jo tositoimiin ja mukaan oikeaan projektiin. Arpaonni suosi ja minut sijoitettiin osaksi maineikasta vedenpuhdistustiimiä. Tiedossa tulisi olemaan monenmoista hämmästelyä vispaimen parissa. Ensimmäisenä oli vuorossa kokoonpanojen ja erilaisten piirustusten väsäilyä koneella ja kohta päästiinkin jo kasailemaan itse laitetta.

Projekti tarjosi monenlaisia onnistumisia sekä kommelluksia matkan varrella. Välillä homma eteni kuin itsekseen ja toisena päivänä taas helteen ja vastoinkäymisten piiskatessa muistutti hetkittäin tervanjuontia. Eteen tulleet probleemat saatiin kuitenkin aina ratkaistua muiden opiskelijoiden, AMK:n sekä KTK:n henkilökunnan ja levottoman huumorin avulla. Vaikka aikataulusta oltiin karvan jäljessä, eteni homma silti tasaisen hyvää tahtia. Kuuden viikon jälkeen jäljellä oli vielä nippu hommia hoidettavaksi ja jouduin valitettavasti poistumaan paikalta ennen kuin laite kävi ja kukkui.

Harjoittelurupeaman aikana sain tehdä mallinnuksia, kokoonpanoja, piirustuksia ja käyttää monia uusia ohjelmia. Pääsin kokoamaan projektilaitteita, hitsailemaan komponentteja, tutustumaan 3D-printtaukseen, näkemään laserhitsausta luonnossa, testaamaan 3D-laseilla virtuaalista huvipuistokieputinta (olin lähellä tipahtaa tuolilta) ym. ei ihan niin jokapäiväistä. Ensimmäinen palkaton harjoittelu jota olisin mielelläni vielä jatkanut hiukan pidempäänkin..

Yleisesti harjoittelusta jäi mieleen rento ilmapiiri, monet mukavat työkaverit ja hyvä tekemisin meininki. Sekä tietysti kahvitaukojen kiivaat korttipelit. Suosittelen lämpimästi!

Kiitokset kaikille

-Jaakko

Vaikeuksien kautta voittoon

Ja niin 5.5. starttasi harjoittelu, monella vielä silmät punoittaen pitkäksi venyneen, mutta ansaitun vappubiletyksen jäljiltä. Vaikka ensimmäinen päivä menikin melko sekalaisissa tunnelmissa uutta paikkaa ja sen väkeä sekä tohinaa ihmetellessä pääsimme heti seuraavana päivänä urakoittemme kimppuun.

Jo heti alusta asti tuli selväksi, että toimeksiantomme tulisi olemaan ronski hyppy pois omalta mukavuusalueeltamme, omien tietojemme ja taitojemme lähes ulottumattomiin: Hyppy tutuksi ja turvalliseksi käyneeltä ympäristöteknologian vehreältä laiturilta jopa ajoittain ahdistavaksi käyneeseen koneteknologian standardien, 3D- mallinnuksen,  tarviketilausten, sekä puuttuvan manglaavan M8 kierretapin tyrskyävään mereen. Tehtäväksemme tuli koota valmiiksi suunniteltu pienoisjätevedenpuhdistamo.

Vaikka valmistuneen koneinsinöörin hengentuotteen materialisointi osoittautuikin tosiaan jo projektin alkutaipaleilla mutkistuvan mutkistumistaan, voi vain ihmetellä millaisten ongelmien läpi hyvä ryhmähenki kuitenkin voi viedä. Vaikka ryhmämme koostuikin ensimmäisen vuoden opiskelijoista, olimme kuitenkin alusta asti erittäin motivoituneita oppimaan kaikkea uutta, jota tarvitsisimme saadaksemme laitetta valmiimman näköiseksi. Lisäksi projektinhallintamme oli erittäin hyvällä tolalla kokemuksemme huomioon ottaen.

Tie oli tosiaan vähällä nousta 90 asteen kulmaan edessämme useaan otteeseen, mutta avuksemme riensi hädän hetkellä milloin KTK:n väki, ja milloin loistavat kanssaharjoittelijat.  Harjoittelun loppua kohden olimmekin sisäistäneet tärkeän (työ)elämän viisauden : Ongelmia tulee jatkuvasti väistämättä eteen, mutta kaikesta selvitään yhdessä. Vaikka tätä kirjoitusta lukiessaan saattaakin tulla ajatelleeksi, että tämä kyseinen urakka olisi ohi, joudun valitettavasti toteamaan, että uudet remmiin tulleen insinöörinalut ovat perineet kesken jääneen rakennusprojektin huolekseen. Onneksi heidän osaavuudestaan ja motivaatiostaan ei kuitenkaan ole pienintäkään epäilystä. Viimeiset sanani menevät heille: Olkoon kolmen avaruudellisen akselin suuntaisiin voimakomponentteihin jaettava voima kanssanne. ( P.S Mekaniikan kurssi hyväksytysti suorittamatta )

Terveisin,
Heikki Sallinen, NYMTES13

Ympäristöteknologian tulevat insinöörit harjoittelussa

Henkilöesittelyt:
Syksyllä kirjoittajilla alkaa toisen vuoden opinnot energia- ja ympäristötekniikan linjalla.

• Mari Paloniemi, 22-vuotias ja tuleva tuutori. Vaihtoi humanistisesta tiedekunnasta insinöörin opintoihin.
• Antti Mattila, 28-vuotias, vaihtoi ensimmäisen vuoden jälkeen tuotantotaloudesta ympäristölinjalle.

Meille ”Teron opetuslapsille” oli varattuna kaksi projektia. Toinen koski siirrettävän vedenpuhdistamon rakentamista ja toinen energiakontin 3D-mallintamista SolidWorksilla. Allekirjoittaneita kiinnosti mallintaminen enemmän kuin rakentaminen, joten kerromme vähän kokemuksistamme projektin tiimoilta.

Meitä oli aluksi kolme: Mari, Antti ja Mikko. Saimme tietää, että Turun Ammatti-instituutin Peltolan koulutalossa on rakennettu konttia, johon tulee erilaisia lämpöä tuottavia laitteita. Konttiin asennetaan mm. hybridivaraaja, öljy- ja puukattila, ilmalämpöpumppu sekä aurinkotasokeräimiä katolle. Meidän tehtäväksemme jäi mallintaa kontti ja laitteet, jotta konttia voitaisiin esitellä kokonaisuudessaan. Konttia tullaan käyttämään ainakin energiatekniikan opetuksessa sekä Peltolan työmailla. Peltolassa meille myös selvisi, että meidän tulisi suunnitella ja rakentaa konttiin ovet.

Antti, jolla oli eniten kokemusta SolidWorkista, suostui projektipäälliköksi.
Saimme paperinipun verran piirustuksia kontista, joihin emme kuitenkaan erityisesti tutustuneet. Pari päivää vierähti SW:n tutoriaaleja tehdessä samalla kun Antti suunnitteli aikataulua.
Toisen viikon alussa kävimme Peltolassa ottamassa rakenteilla olevasta kontista mittoja. Aluksi korjasimme mittoja papereihin, mutta hetken ihmettelyn jälkeen päätimme vain piirtää paperit itse.

Mikko jäi projektista pois kahden viikon kuluessa aloituksesta muiden kiireiden vuoksi. Mallinsimme kontin monessa osassa ja rakentamisen ollessa kesätauolla mallintamista ei voitu tehdä loppuun. Kontin ”valmistuttua” rupesimme mallintamaan laitteita, joista piti onneksi mallintaa vain ulkokuoret. Teroa lainaten: ”Se riittää, että näyttää hyvältä.” Antti suunnitteli samalla ovia, jotka tullaan rakentamaan koneteknologiakeskuksella. Kontin mallinnus jää meidän osalta tähän.

-Mari & Antti

Kesä-TuTa

Olen kolmannen vuoden tuotantotalouden insinööriopiskelija Turun AMK:sta. Aloitin ammattiharjoittelun Teknologiateollisuuden Tutkimusryhmässä, Koneteknologiakeskuksen tiloissa 5.5.2014 tietäen vain vähän tulevasta työpaikastani tai toimenkuvastani, mutta olin kuullut, että Tutkimusryhmästä voi saada hyviä ja haastavia koulutusta vastaavia töitä. Siispä päätin hypätä kohti tuntematonta reippaalla ja positiivisella asenteella luottaen siihen, että pääsisin vihdoin soveltamaan koulussa oppimiani asioita työmaailmassa.

Työnkuvani hahmottui hiljalleen kahden ensimmäisen viikon aikana. Aluksi pääsin opiskelemaan 2-4 hengen pienryhmissä projektinhallintaohjelma MS-projectin käyttöä. Kyseessä oli arvokas, mutta ilmainen lyhytkurssi projektinhallinnan perusteista, missä saimme asiantuntevaa apua ja opetusta aina kun sitä tarvitsimme. Opimme perusteet kolmessa päivässä, minkä jälkeen meidät sijoitettiin uusiin tehtäviin.

Minulta kysyttiin ensimmäisenä päivänä erityisosaamisistani ja pyydettiin täyttämään osaamismatriisi, joka auttoi opiskelijaprojektipäällikköä löytämään minulle sopivan toimenkuvan. Näin minulle sitten avautui työ FE002-projektin parista ja taloushallinnon puolelta. Kyseessä oli Tutkimusryhmän lippulaivaprojekti, jossa opiskelijat pääsivät tekemään Fastems Oy:lle erittäin monimutkaista pienoismallia yrityksen omasta tuotteesta, nimeltään joustavasta valmistusjärjestelmä (FMS). Tehtäviini kuului eritellä pienoismallin jokainen osa erikseen yhteen taulukkoon, josta pääsi katsomaan muun muassa jokaisen osan: hinnan, kappalemäärän, tuotekoodin, toimittajan ja mihin osakokonaisuuteen se kuului. Kansainvälistä kokemustakin karttui, kun pääsin esittelemään ulkomaalaisille harjoittelijoille KTK:n tiloja ja Fastems-projektia.

Työilmapiiri meillä oli erinomainen: kahvi- ja lounastauoilla puheensorina oli iloista ja rentoa, mutta työaikana teimme töitä erittäin motivoituneina ja määrätietoisina. Opiskelijaprojektipäälliköt olivat innostavia, erittäin hyvin tehtäviensä tasalla ja helposti lähestyttäviä.

Pääsin harjoittelun aikana hyvin soveltamaan koulussa oppimiani asioita käytäntöön sekä opin paremmin tunnistamaan kiinnostukseni kohteita ja soveltuvuuttani erilaisiin tehtäviin. Uskon, että täältä saamani oppi ja merkintä CV:hen auttavat minua urallani hyvin eteenpäin. Suosittelen kaikille reippaille opiskelijoille lämpimästi työharjoittelua Tutkimusryhmässä Koneteknologiakeskuksella, koska haastavat työt kehittävät ammattitaitoa sekä erottuvat CV:stä.

-Matias Mäkinen

Insinööritoimisto vs. Puuhanurkka

Molemmissa työskennelleen asiantuntijan mukaan insinööritoimiston ja Puuhanurkan välillä on kaksi merkittävää eroa. Meillä ollaan huomattavasti rennompia pukeutumisen ja tarkempia työnjäljen suhteen.

-JK-

Eka päivä harjoittelussa

Eka päivä harjoittelussa: Hoonasin mallin värkkiä Puuhanurkassa. Tai itse asiassa se tapahtui Kaluputkassa. Eikä mallikaan ollut Johnny Depp, mutta hauskaa oli silti.

Ensimmäisen harjoittelupäivän iltapäivällä pääsimme Puuhanurkkaan ihmettelemään erilaisia kesken olevia juttuja. Koska oma opiskelija-assistenttini oli poissa, eikä näin ollen ollut antamassa minulle omia tehtäviä, seurasin muuta joukkoa ja yritin pysyä pois tieltä kun jotain tapahtui.

Ihmettelimme porukalla letkukelaprototyyppiä, kun kuulin kuinka sekalaiselta seurakunnaltamme kysyttiin, että osaako joku hioa. Koska sillä hetkellä seuraamani letkukelan poraaminen ei ollut kiinnostusasteikollani kärkipäässä, hihkaisin tietenkin heti HEP! ja tarkensin että käsin ja puuta… Vastatarkennus tulikin sitten heti, hoonata pitäisi ja vinkulla*. Sekunnin mietittyäni totesin että joo, onnistuu myös.

Minulle lyötiin kantoon kaksi julmetun painavaa rautaosaa, yksi hiukan vähemmän painava akseli ja rulla hiomapaperia. Näiden kantamusten kanssa siirryttiin kaluputkaan, ja haettiin matkalla se vinku. Opiskelija-assistentti oli herrasmies ja laittoi ensimmäisen hiomapaperin palan vinkuun paikalleen.

Tämän jälkeen jäin kahdestaan (oikeastaan kyllä viisistään) vinkun ja rautaosien kanssa. Hetken aikaa kului siihen että sijoittelin sen rautamötikän optimaaliseen työskentelyasentoon (pöydän korkeus vs. ruuvipenkki vs. mötikkä vs. oma pituuteni joka on lyhyt). Löysin jopa alumiiniset leukasuojat ruuvipenkkiin. Hienot vielä, niissä oli oikein magneetit!

Työasennon optimoinnin jälkeen aloitin hyvin varovasti vinku-hiomapaperi-mötikkä –yhdistelmän kokeilun. Heti ensimmäisellä sekunnilla kävi selväksi, että väärin meni :D. Vinku otti kunnon kierrokset ja kun liikutin hiomapaperia hiukan liikaa ulos hoonattavasta kolosta, se repeytyi välittömästi palasiksi. Oppia ikä kaikki, totesin ja irroitin vinkun paineilmasta ja kuvittelin ottavani myös ne hiomapaperin rippeet yhtä helposti irti vinkusta..

No ei. Siihen meni lopulta ainakin vartti. Paperi oli jo repeytynyt ja kun otin jäljellä olevasta osasta kiinni, se repeytyi lisää, palasina. Vinku on mallia jossa hahloon laitetaan hiomapaperi moninkerroin, ja se oli sitten jämähtänyt paikoilleen, koska se on hiomapaperia ja siinä on tarkoituksella erittäin suuri kitka.. No, etsin ensin puukkoa tai mitä tahansa terävää. Ei ollut. Pieni piikki sitten? Ei ollut. Leathermanin pikkupiikki? Ei toiminut. Rautasaha? Jep. Kitkutin rautasahalla hiomapaperin vinkun hahlosta pois.

Tämän jälkeen homma alkoi sujua. Suoritin hieman tieteellisen tarkkaa tutkimusta ja totesin että vinkun hahloon mahtui kolminkertainen hiomapaperi vielä hyvin, ja lähti kiltisti vielä poiskin.

Pikku hiljaa sitten hioin akselinreikää, pari minuuttia kerrallaan ja joka kerran jälkeen kokeilin akselin sopivuutta. Muutaman kerran vaihdoin hiomapaperia per mötikkä. Lopulta molempien mötiköiden reikä oli akselille hyvä, akseli liikkui iloisesti eikä takerrellut enää.

Hetken aikaa odottelin että mötikät jäähtyivät (vinkulla hiominen lämmittää kappaletta, koska kitka) ja kun jäähtymisen jälkeenkin homma toimi, keräsin tarvikkeet, palautin vinkun, ja vein mötikät takaisin laitteelle johon ne oli tarkoitus asentaa ennen kuin huomattiin että akselit eivät mahdu mötiköiden reikiin. Joku muu sitten joskus laittoi mötikät paikoilleen. Mötikät ovat siis sen aiemmin mainitun mallin osia.

Kuvassa paikoilleen asennettu mötikkä ja sen akseli.

Kaikesta pitää kuulemma oppia jotain. Mitä opin tästä? Opin että vaikka tilataan mötikkä tietyillä piirustuksilla, jokin voi mennä pieleen ja sitten paikataan. Tässä tapauksessa se tarkoitti pientä hiomista.

*Paineilmakäyttöinen suorahiomakone

Postauksen kirjoitti ja akselireiän hioi:

Maija