Puuhanurkan arkea

Eka päivä harjoittelussa

Eka päivä harjoittelussa: Hoonasin mallin värkkiä Puuhanurkassa. Tai itse asiassa se tapahtui Kaluputkassa. Eikä mallikaan ollut Johnny Depp, mutta hauskaa oli silti.

Ensimmäisen harjoittelupäivän iltapäivällä pääsimme Puuhanurkkaan ihmettelemään erilaisia kesken olevia juttuja. Koska oma opiskelija-assistenttini oli poissa, eikä näin ollen ollut antamassa minulle omia tehtäviä, seurasin muuta joukkoa ja yritin pysyä pois tieltä kun jotain tapahtui.

Ihmettelimme porukalla letkukelaprototyyppiä, kun kuulin kuinka sekalaiselta seurakunnaltamme kysyttiin, että osaako joku hioa. Koska sillä hetkellä seuraamani letkukelan poraaminen ei ollut kiinnostusasteikollani kärkipäässä, hihkaisin tietenkin heti HEP! ja tarkensin että käsin ja puuta… Vastatarkennus tulikin sitten heti, hoonata pitäisi ja vinkulla*. Sekunnin mietittyäni totesin että joo, onnistuu myös.

Minulle lyötiin kantoon kaksi julmetun painavaa rautaosaa, yksi hiukan vähemmän painava akseli ja rulla hiomapaperia. Näiden kantamusten kanssa siirryttiin kaluputkaan, ja haettiin matkalla se vinku. Opiskelija-assistentti oli herrasmies ja laittoi ensimmäisen hiomapaperin palan vinkuun paikalleen.

Tämän jälkeen jäin kahdestaan (oikeastaan kyllä viisistään) vinkun ja rautaosien kanssa. Hetken aikaa kului siihen että sijoittelin sen rautamötikän optimaaliseen työskentelyasentoon (pöydän korkeus vs. ruuvipenkki vs. mötikkä vs. oma pituuteni joka on lyhyt). Löysin jopa alumiiniset leukasuojat ruuvipenkkiin. Hienot vielä, niissä oli oikein magneetit!

Työasennon optimoinnin jälkeen aloitin hyvin varovasti vinku-hiomapaperi-mötikkä –yhdistelmän kokeilun. Heti ensimmäisellä sekunnilla kävi selväksi, että väärin meni :D. Vinku otti kunnon kierrokset ja kun liikutin hiomapaperia hiukan liikaa ulos hoonattavasta kolosta, se repeytyi välittömästi palasiksi. Oppia ikä kaikki, totesin ja irroitin vinkun paineilmasta ja kuvittelin ottavani myös ne hiomapaperin rippeet yhtä helposti irti vinkusta..

No ei. Siihen meni lopulta ainakin vartti. Paperi oli jo repeytynyt ja kun otin jäljellä olevasta osasta kiinni, se repeytyi lisää, palasina. Vinku on mallia jossa hahloon laitetaan hiomapaperi moninkerroin, ja se oli sitten jämähtänyt paikoilleen, koska se on hiomapaperia ja siinä on tarkoituksella erittäin suuri kitka.. No, etsin ensin puukkoa tai mitä tahansa terävää. Ei ollut. Pieni piikki sitten? Ei ollut. Leathermanin pikkupiikki? Ei toiminut. Rautasaha? Jep. Kitkutin rautasahalla hiomapaperin vinkun hahlosta pois.

Tämän jälkeen homma alkoi sujua. Suoritin hieman tieteellisen tarkkaa tutkimusta ja totesin että vinkun hahloon mahtui kolminkertainen hiomapaperi vielä hyvin, ja lähti kiltisti vielä poiskin.

Pikku hiljaa sitten hioin akselinreikää, pari minuuttia kerrallaan ja joka kerran jälkeen kokeilin akselin sopivuutta. Muutaman kerran vaihdoin hiomapaperia per mötikkä. Lopulta molempien mötiköiden reikä oli akselille hyvä, akseli liikkui iloisesti eikä takerrellut enää.

Hetken aikaa odottelin että mötikät jäähtyivät (vinkulla hiominen lämmittää kappaletta, koska kitka) ja kun jäähtymisen jälkeenkin homma toimi, keräsin tarvikkeet, palautin vinkun, ja vein mötikät takaisin laitteelle johon ne oli tarkoitus asentaa ennen kuin huomattiin että akselit eivät mahdu mötiköiden reikiin. Joku muu sitten joskus laittoi mötikät paikoilleen. Mötikät ovat siis sen aiemmin mainitun mallin osia.

puuhanurkkakuva nuolilla

Kuvassa paikoilleen asennettu mötikkä ja sen akseli.

Kaikesta pitää kuulemma oppia jotain. Mitä opin tästä? Opin että vaikka tilataan mötikkä tietyillä piirustuksilla, jokin voi mennä pieleen ja sitten paikataan. Tässä tapauksessa se tarkoitti pientä hiomista.

*Paineilmakäyttöinen suorahiomakone

Postauksen kirjoitti ja akselireiän hioi:

Maija

Mainokset
Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s